Missä kulkee laiskuuden raja?

Tiedättekö sen tunteen kuinka äitinä pitäisi olla tehokas; ehtiä laittamaan terveellistä ruokaa, pitää koti siistinä, olla läsnä lapsille ja silti huolehtia myös itsestään. Ympäristömme ärsykkeet kuten media kaikissa olomuodoissaan viestittävät ihannetilanteista, jollaisia tosiasiassa ilmenee vain satumaailmassa. Ja miksi ainakin minä typerys aina sinisilmäisesti uskon, että kuva edessäni on koko totuus. 

Pääsen vielä suhteellisen helpolla sillä minulla on yksi lapsi joka ei vielä liiku omatoimisesti. Koti on melko helppo pitää siistinä ja joskus ehdin jopa itse syödä lounasta. Mutta välillä on niitä päiviä, jolloin kaikki tavarat jäävät niille sijoilleen ja jolloin tiskivuori hipoo kaapinreunoja. Tiedän, että se on ihan normaalia ja monesti myös ihan okei, mutta miksi oi miksi siitä tulee niin hirveän syyllinen olo? Päässä kaikuu sana L A I S K A ! Kamala sana! Se tekee ihmisestä automaattisesti huonon. 

Kuvassa epämääräisten tiskien alkava vallankumous. Osallisena tällä kertaa myös ikkunanpesuvälineet.

Mutta missä menee laiskuuden raja? Järjellä ajateltuna laiskuutta on syödä joka päivä Saarioisten einespizza. Tai jättää vauvan vaippa vaihtamatta. Jättää sovittu meno väliin ilmoittamatta. Kerätä haisevat roskapussit ovenpieleen. Omassa päässäni laiskuutta on myös petaamatta jäänyt sänky, tyhjentämätön astianpesukone, likaiset ikkunat ja kuihtunut kesäkukka etupihan ruukussa. Paitsi että en takuulla ole ainoa. Miten ihmeessä sitä voisi välillä antaa itselleen anteeksi eikä koko ajan tuntea syyllisyyttä kesken jääneistä askareista?

Oikeasti nimittäin on ihan okei siivota vieraiden tullessa kaikki, siis todella KAIKKI tavarat vaatteita, kirjoja, elektroniikkaa ja mukeja myöten vaatehuoneeseen. On myös ihan okei ottaa pala märkää talouspaperia ja pyydystää sillä pari suurinta villakoiraa lattialta. On myös ihan okei tarjota valmispakastepullaa ja sekin on ihan okei että lapsen paidalla on mustikkaa. Ja porkkanaa. Ja puuroa. 

Rakkaat ihmiset, antakaa armoa itsellenne. Minäkin yritän.

Terveisin,

Mamamma

Sekalaisia havaintoja vauva-arjesta

Niin usein ajattelen, että ehdin tekemään kaikenlaisia asioita ihan normaalien arkiaskareiden lomassa. Vaan en ehdi. Blogin kirjoittaminen on yksi niistä asioista. Mutta kun haluaisin kirjoittaa. Ja haluaisin ehtiä paljon muutakin. Mistä saisi muutaman lisätunnin vuorokauteen?

Vietän päivät 5kk ikäisen poikani kanssa eikä tekemisestä ole pulaa. Tätä blogia aloittaessani ajattelin, että en juuri kirjoittele meidän arkipäivistä, sillä niissä ei mitään kummallista kerrottavaa ole. Ajattelin myös, että pysyttelen yleismaailmallisissa asioissa ettei koko homma mene vauvahöpinäksi. Nyt kuitenkin ajatuksissani pyörii niin monia ajatuksia elämästä pienen vauvan kanssa että jotain pitää pukea sanoiksi. Jos sitten vaikka muistutukseksi itselleni hamaa tulevaisuutta varten.

Seuraavassa muutamia aivan sekalaisia havaintoja vauva-arjesta.

Pienen vauvan vaiheet

Kukaan ei kertonut ennen vauvan syntymää, että jo ensimmäiseen puoleen vuoteen mahtuu uskomattoman monta erilaista vaihetta. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että vauvan eläminen, oleminen ja rytmi muuttuu. 

Ensimmäisinä elinviikkoinaan vauva on tuhiseva pieni nyytti joka nukkuu suurimman osan vuorokaudesta. Hän itkee hieman mutta pääosin rauhoittuu keinolla jos toisella. Itku on pientä ja hentoista, nyt voin sanoa että jopa suloista. Tuoreet vanhemmat keskittyvät opettelemaan mikä on oikea vaipanvaihtoväli, kuinka usein vauva syö, mistä hän tykkää ja mistä ei.

Suunnilleen kuukauden iässä meno viimeistään muuttuu. Vauva ei nukukaan koko aikaa ja temperamentti alkaa astua esiin. Nukkumaanmeno ei ole mihinkään vuorokaudenaikaan itsestään selvää ja rytmi saattaa asettua aivan päälaelleen. 

Meillä onneksi pidemmät unipätkät asettuivat yöaikaan joten vauva ymmärsi yllättävän helpolla vuorokauden oikean rytmin. Tässä vaiheessa meillä saatettiin nukkua jopa kahdeksan tuntia yöllä putkeen mutta päivällä vain lyhyempiä pätkiä. Pitkät yöunet pelastivat tämän äidin väsymyksen ja univelat kuittaantuivat sopivasti pois. Yösyöttöjen puuttuessa olin iloinen että maidontulo kuitenkin pysyi tasaisena. Pikkuhiljaa mukaan hiipi kuitenkin iltaitkuisuus. Reilun kuukauden iässä vauva huusi ja raivosi jo tuntikausia joka ilta, välillä myös päivisin. Nukuttamistaistelu kesti pahimpina öinä kahteen saakka, jonka jälkeen superväsynyt nyytti kyllä nukkui monta tuntia. Iltatunnit olivat kaikkine hyssyttelyinen ja kanniskeluineen silti aika raskaita.

Parin kuukauden kohdalla itkut vaan pidentyivät ja päiväraivarit muuttuivat säännöllisemmiksi. Näiden välissä vauva oli onneksi iloinen ja hyvin aktiivinen. Hymyt ja naurut ja yhteiset hassuttelut korvasivat helposti monen tunnin itkut. Ilta kuitenkin aina pelotti kun tiesi itkun alkavan. 

Normaalistikin parin kuukauden ikäinen vauva aktivoituu aivan huomattavasti tutkimaan ympäröivää maailmaa. Hän hapuilee tavaroita, katselee todella tarkkaan, on pidempiä jaksoja kerrallaan hereillä ja ottaa kontaktia ihmisiin. Tämä vaihe on kehityksessä aivan huima, joskin meillä aktiivisuudella oli nurjana puolena levottomuutta ja itkuisuutta.

Kolmen kuukauden tienoilla vauva ei enää olekaan pikkuvauva. Tavaroihin tartutaan, niitä heilutellaan, harjoitellaan kääntymistä ja yritetään jo osata vaikka mitä. Tässä vaiheessa meillä loppuivat pitkät yön unipätkät. Tosin samanaikaisesti illan raivarit alkoivat lyhentyä. Yösyötöt palasivat kuvioon mutta nukahtaminen alkoi sujua helpommin. Noin 3,5kk iässä vauva saattoi nukahtaa jo ihan itsekseen. Alussa sitä ei uskonut todeksi mutta nyt jo uskallan väittää, että meillä kärsittiin koliikista, joka todella loppui lähes yhtäkkiä. Ja nyt voin ylpeydellä sanoa, että hitto, me selvittiin siitä! 

Kun itkuisuus oli pahimmillaan, kokeiltiin kaikki mahdolliset konstit tilanteen ratkaisemiseksi, Oli erilaisia lääketippoja, aloitettiin ja lopetettiin. Vauvasta ei löytynyt mitään vikaa. Itse muutin ruokavaliotani lopulta jopa täysin maidottomaksi. Sillä ei ollut vaikutusta. Kaikkien temppujen jälkeen tuntuikin niin äärettömän oudolta kun tilanne yhtäkkiä muuttuikin. 

Neljän kuukauden iässä rytmiin tuli ainakin meillä taas muutos. Levottomuus lisääntyi pikkuhiljaa, joskin päivärytmi on asettunut säännöllisiin uomiinsa. Unet nukutaan suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Meillä päiväunet kestävät puoli tuntia kerrallaan. Poikkeuksen saattaa tehdä korkeintaan jokin pitkä automatka, jossa unta voi riittää tuntikin kerrallaan, Muutoin ei. Ei vaunuissa, Ei ulkona. Ei sisällä. Ei pimeässä, Ei valoisassa. 

Neljän kuukauden ikäinen vauva elää oppimaansa myös unissaan. Neljän kuukauden ikäinen myllää ja riehuu sängyssään, vaikka olisi aivan unessa. Välillä hän havahtuu itkemään vaikka saattaa nukahtaa heti uudelleen. Meillä se tarkoitti hyvästejä äidin yhtenäisille unille. Ainakin hetkeksi. Tätä vaihetta eletään edelleen mutta yritän väsymyksissäni muistaa että tämäKIN on vain yksi vaihe. Olemme kuitenkin saaneet apua unikoulusta, johon löytyy todella hyviä ohjeita täältä.

Tämä teksti näyttää olevan aivan päätöntä väsyneen äidin tajunnanvirtaa. Siitä huolimatta tarkoituksena oli hieman avata sitä, miten vauvan elämä muuttuu ensimmäisinä kuukausina. Tietysti jokainen vauva on yksilö, eivätkä vaiheet kaikilla ole samanlaisia, mutta itse haluaisin muistaa myös jälkikäteen, mitä kaikkea tässä lyhyessä ajassa tapahtuikaan. 

Vauva ruokailee

Ennen lapsemme syntymää olin lukenut paljon imetyksestä ja toiveenani oli saada imettää mahdollisuuksien mukaan. Olen saanut paljon hyviä neuvoja Imetyksen tuki ry:n nettisivuilta sekä Facebook-sivulta ja onnekseni imetys on meillä sujunut koko ajan hyvin. Kiitokset pitää lausua myös omalle neuvolalle, jossa alusta saakka kerrottiin, että äitinä onnistumisen mittari ei ole imetys. On tärkeintä että lapsi kasvaa ja voi hyvin, sai hän sitten ravintonsa rinnasta tai pullosta. Sairaalassa imetykseen sai hyvin opastusta. Välillä mies haki apua minulle kun jääräpäänä halusin vain yrittää itse. Kun apua on tarjolla, sitä pitäisi hyödyntää. Aina.

Puolen vuoden täysimetys oli koko ajan ajatuksissani. Nyt viiden kuukauden iässä syöntikerrat ovat kuitenkin taas tihentyneet melkoisesti eikä pieni mies enää jaksa keskittyä syömiseen samalla tavalla kuin ennen. Kävin jonkinlaisen pienen sisäisen kamppailun kiinteiden aloittamisesta mutta viime viikolla poika sitten sai ensimmäisen kerran bataattisosetta. Ja sehän maistui! Poika olisi syönyt vaikka kuinka. Taisi siis olla sittenkin oikea aika aloittaa kiinteät, juuri nyt. Muutama päivä makusteltiin bataattia ja sitten maisteltiin porkkanaa. Nyt listalla on ollut myös perunaa, maissia ja kukkakaalia. Olemme myös ottaneet iltapäiviin hedelmäsoseen. Kaikki maut ovat toistaiseksi maistuneet pikkumiehelle mainiosti, tosin syödyn ruuan määrä vielä vaihtelee melkoisesti.

On hyvä asia, että tietoa on saatavilla runsain mitoin. Tavallaan se on myös huono asia. Lähinnä jos ajattelee, miten kovasti varmaan jokainen tuore äiti koittaa toimia oikein, kaikkien ohjeiden ja neuvojen mukaan. Itselläni meni viisi kuukautta kunnes tajusin, että ohjeet ja neuvot eivät ole sääntöjä tai pakkoa. Kuuden kuukauden täysimetys on suositus, ei pakko. Jokainen lapsi kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa, miten siis olisikaan mahdollista laatia ohjetta, joka toimisi jokaiselle vauvalle? Lastenneuvoloiden suositukset ovat muuttumassa, uusien suositusten mukaan kiinteitä voi antaa nopeammassa tahdissa kuin tämänhetkisten suositusten mukaan. Tavallaan kuulostaa ihan järkevältä. Tavallaan silti ajattelen, että olennaista on osata tulkita omaa lastaan. Jokin kuudes aisti mahdollistaa, että jokainen äiti jollain tasolla tietää, mikä on hänen lapselleen parasta.

Hyvinvoiva äiti

Hyvinvoiva äiti on perheen suurin voimavara. Jos äiti menee rikki, menee koko perhe helposti rikki. Mutta miten äiti pysyisi kunnossa? 

Ajankäyttö on varmasti äitiyden suurimpia haasteita. Tähän oman lisänsä tuovat äitiaivot joille ominaista on asioiden unohtelu ja loogisuuden puute. Oma päiväni koostuu useimmiten siitä, että sinkoilen paikasta toiseen tehden hieman sitä ja vähän tätä. Vauva on joko sylissä tai vaihtoehtoisesti raahaan sitteriä milloin kylppäriin pyykkien laiton ajaksi tai keittiöön ruuanlaittoa varten. Kesken minkä tahansa askareen alkaa yleensä jonkinasteinen huuto tai kiukku, jonka laannuttamiseen menee hetki. Tämän kriittisen hetken aikana yleensä unohdan jo mitä olin tekemässä ja täten luovasti siirryn seuraavan askareen pariin. Ei siis ole tavatonta, että iltapäivällä huushollista löytyy puoliksi tyhjennetty pyykinkuivaaja, lavuaarista puoliksi tiskattu paistinpannu, keittiöstä puoliksi pyyhitty pöytä ja niin edelleen. 

Yksi juttu joka vähän yllätti minut on se, että jo vauvoilla on kaikenlaisia harrastuksia. Ja ne maksavat ihan siinä missä isompienkin lasten harrastukset. Itsehän olen näitä kaikkia harrastuksia haalinut ja hyvä niin, sillä oman järjenjuoksuni kannalta olennaista on, että tehdään muutakin kun ollaan kotona ja vaunulenkkeillään lähimaastossa. Mutta missäpä ovat äidin omat harrastukset? Niinpä. Ennen kävin itse jumpassa, uimassa, joogassa ja ties missä. Nyt käyn muskarissa, vauvauinnissa ja kerhossa. Kerho on onneksi myös vähän äidinkin harrastus, sillä siellä ehtii jutella muiden äitien kanssa. Mutta missä äidin liikunta? Oikein pahaa tekee kun ajattelee, millaiseen kuntoon tässä ihminen ajautuu. Kyykkyharjoitukset ja ojentajat sentään tulee treenattua kiukkupussia rauhoitellessa.

Olen niin huono pyytämään apua. Mitenkä ihmeessä sitä oppisi, että useamminkin voisi vauvan jättää isin hoitoon ja lähteä hetkeksi jonnekin, omiin juttuihin.  


Vauva-arjesta on ajatuksia vielä tuhansittain ja jaan niitä myöhemmin kun ehdin pukea sanoiksi,