Pääsen vielä suhteellisen helpolla sillä minulla on yksi lapsi joka ei vielä liiku omatoimisesti. Koti on melko helppo pitää siistinä ja joskus ehdin jopa itse syödä lounasta. Mutta välillä on niitä päiviä, jolloin kaikki tavarat jäävät niille sijoilleen ja jolloin tiskivuori hipoo kaapinreunoja. Tiedän, että se on ihan normaalia ja monesti myös ihan okei, mutta miksi oi miksi siitä tulee niin hirveän syyllinen olo? Päässä kaikuu sana L A I S K A ! Kamala sana! Se tekee ihmisestä automaattisesti huonon.
Kuvassa epämääräisten tiskien alkava vallankumous. Osallisena tällä kertaa myös ikkunanpesuvälineet.
Mutta missä menee laiskuuden raja? Järjellä ajateltuna laiskuutta on syödä joka päivä Saarioisten einespizza. Tai jättää vauvan vaippa vaihtamatta. Jättää sovittu meno väliin ilmoittamatta. Kerätä haisevat roskapussit ovenpieleen. Omassa päässäni laiskuutta on myös petaamatta jäänyt sänky, tyhjentämätön astianpesukone, likaiset ikkunat ja kuihtunut kesäkukka etupihan ruukussa. Paitsi että en takuulla ole ainoa. Miten ihmeessä sitä voisi välillä antaa itselleen anteeksi eikä koko ajan tuntea syyllisyyttä kesken jääneistä askareista?
Oikeasti nimittäin on ihan okei siivota vieraiden tullessa kaikki, siis todella KAIKKI tavarat vaatteita, kirjoja, elektroniikkaa ja mukeja myöten vaatehuoneeseen. On myös ihan okei ottaa pala märkää talouspaperia ja pyydystää sillä pari suurinta villakoiraa lattialta. On myös ihan okei tarjota valmispakastepullaa ja sekin on ihan okei että lapsen paidalla on mustikkaa. Ja porkkanaa. Ja puuroa.
Rakkaat ihmiset, antakaa armoa itsellenne. Minäkin yritän.
Terveisin,
Mamamma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti