Myönnän auliisti ihan heti että olen riippuvainen älypuhelimestani. Osan aikaa selaan takuulla kaikenlaista turhaa mutta joskus tarkistan ihan relevanttejakin asioita kuten ruokaohjeita tai bussiaikatauluja.
Olen päivät kotona kahdestaan lapseni kanssa eikä meillä ole kovinkaan monta äiti-lapsi-kaveria, joiden kanssa voisimme viettää aikaa. Olen itse sosiaalisuutta vahvasti kaipaava tyyppi enkä viihdy kovin pitkiä aikoja kuunnellen vain omaa ääntäni. Käymme harrastuksissa jossa tapaamme muita äitejä ja lapsia mutta kaipaan jotakin sosiaalisia kontakteja ihan päivittäin. Olenhan tottunut siihen esimerkiksi työssäni. Älypuhelin mahdollistaa minulle helposti sosiaalisten kontaktien ylläpitämistä sillä voin vaihtaa ajatuksia muiden äitien ja ystävien kanssa milloin tahansa. Toisaalta taas koen hirmuista syyllisyyttä aina kun pitelen puhelinta kädessäni ja luen vaikkapa tuttujen keskustelua vauvojen unirytmistä. Pitäisiköhän ottaa samat konstit käyttöön kuin pelikonsolista turhan innostuneille pikkupojille; älypuhelimelle on tietty käyttöaika vuorokaudessa ja sitten se joutuu pois, lukkojen taa. Tuntuu niin vaikealta löytää tasapainoa oman sosialisoitumisen ja lapsen kanssa olemisen välillä, Lapsi on tässä ja niin olen minäkin, koko ajan. Mutta olenko sittenkään?
Toinen juttu on tietysti parisuhde. Älypuhelin on uhka parisuhteelle. Lue vaikka täältä.
Ja onhan se, on ihan älyttömän raivostuttavaa jutella henkilölle, joka ei kuuntele vaan tuijottaa ruutua samaan aikaan. WhatsApp piippaa viestiä. Katsonko vai en? Piippaa uudestaan, ja taas. Kukakohan siellä? Äänetön, ihan liian vähän käytetty toiminto. Olisikohan aika oikeasti jutella, keskittyä kuuntelemaan ja olemaan läsnä, Jopa koko illan?
Älypuhelin on tuonut paljon helppoutta ja vaivattomuutta elämään mutta siitä on tullut myös vahva mielipiteiden jakaja, osan ylistämä, toisten jo syvästi vihaama. Sääntöjen laatiminen itselle on vaikeaa, ainakin niin, että niistä todella tulisi pidettyä kiinni. Itse pyrin siihen, että vieraiden läsnäollessa puhelimeen ei kosketa. Poikkeus on ainoastaan se, jos joku soittaa. Vakavasti haluaisin harkita kotiin myös älylaitteetonta hetkeä, se koskisi kaikkia.
Oletteko te lukijat koskaan joutuneet pohtimaan omaa älypuhelimen käyttöänne?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti